Huippukalusteen blogi ja uutiset

Mökkikausi on kuumimmillaan

15.6.2023

Mökkikausi on kuumimmillaan

Monille suomalaisista kesä ja mökkeily kuuluvat yhteen. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 suomalaisilla oli reilut puoli miljoonaa mökkiä. Mökkeily siis kiinnostaa suomalaisia, eikä ihme – onhan mökkeily ainutlaatuinen tapa paeta arjen kiireitä ja nauttia kesästä.

Mökillä muun muassa rentoudutaan, vietetään aikaa perheen ja ystävien kanssa sekä nautitaan ulkoilusta. Ja mitä olisi mökkeily ilman pieniä askareita ja mökin ylläpitoon kuuluvia puhteita. Jos mökin ylläpitäminen ei innosta, mutta mökille kaipaa kesällä viikoksi tai kahdeksi, voi mökin vuokraaminen olla hyvä valinta.

Piha on monelle mökkeilijälle tärkeä paikka ja hyvällä säällä siellä onkin mukava viettää aikaa. Suomen suveen kuuluu myös vesisade, joten myös mökkien sisustukseen kannattaa panostaa.

Mökkikalusteiden valinta

Joillekin mökki on paikka, jonka sisustus on mietitty viimeisen päälle. Toisella mökin sisustus syntyy vanhoista tavaroista, joilla on tarina tai jotka ovat aina kuuluneet mökille.

Jotta mökillä viihtyy, kannattaa hyvistä yöunista pitää kiinni. Hyvä sänky tai patja takaa hyvät yöunet myös mökillä. Moni kutsuu mökilleen mielellään myös vieraita. Vuodesohvat, laverit ja puusohvat ovat erinomaisia valintoja vieraiden nukkumapaikoiksi mökeillä, joissa tilaa ei välttämättä ole liiaksi. Lue lisää laverisohvan valinnasta mökille.

Blogi/sille levitettävä laveri.jpg | 6kb | 270x206Blogi/Konsta laverisohva.jpg | 30kb | 270x206

Sille tai Konsta -levitettävät laverisohvat taittopatjalla ovat hyvä valinta mökille.  

Pihalle parasta

Kesällä parasta on viettää aikaa pihalla. Kun valitset ulkokalusteita mökille, on hyvä pitää mielessä sekä käytännöllisyys että mukavuus. Jos pihakalusteet ovat taivasalla, tulisi niiden kestää vaihtelevia sääolosuhteita. Materiaalit kuten puu, polyrottinki, metalli tai muovi ovat hyviä vaihtoehtoja.

Mökin pihalle voit rakentaa ihania keitaita. Hanki pihasohva tai riippukeinu, joissa rentoutua. Suomalaisen kesämökin pihalle on ihana valita suomalaista: kotimaista tuotantoa oleva kaksipuoleinen puutarhakeinu on mukava lisä mökin pihaan. Kaikki Grön-ulkokalustesarjan laadukkaat kestopuusta valmistetut tuotteet ovat kotimaiset.

Blogi/Bubble-riippukeinu jalustalla.jpg | 6kb | 270x206Blogi/gron-kaksipuoleinen-puutarhakeinu.jpeg | 151kb | 720x720

Löydät valikoimastamme muun muassa suositut Bubble-riippukeinut ja kotimaiset Grön-puutarhakeinut.

Tee mökille kunnollinen kesäkeittiö

Kesä ja grillaus kuuluvat yhteen! Kesäkeittiö voi olla vaatimaton grillauspaikka tai tulisija, mutta innokas kokki rakentaa pihapiiriin monipuolisen kesäkeittiön.

Kesäkeittiön rakennat vaivattomasti yksittäisillä, 90 cm leveillä kesäkeittiöelementeillä. Suunnittele tarpeitasi vastaava kesäkeittiö ja tilaa elementit kauttamme. Voit valita elementeistä muun muassa kaasulla toimivan paistolieden, hana-allaselementin tai kulmaelementin hiiligrillillä ja ritilällä.

Jos isolle kesäkeittiölle ei mökillä ole tarvetta, harkitse esimerkiksi tulisijaa, jonka ympärille on mukava kerääntyä kesävieraiden ja oman perheen kanssa. Muista aina huomioida turvallisuusnäkökulmat tulipaikkoja suunnitellessa ja hankkiessa.

Viihdy mökillä

Moni kertoo, pilkettä silmäkulmassaan, mökin olevan työleiri. Ja tottahan se on, että useimmilla mökeillä on aina vähän jotain puuhaa. Moni mökkeilijä kuitenkin aidosti nauttii touhuamisesta, pihan laittamisesta ja remontoinnista. Mahdollisuus puuhastella onkin monelle yksi syy sille, miksi mökki on hankittu.

Osalle uusista mökin omistajista saattaa tulla yllätyksenä, mitä kaikkea mökin ylläpitoon kuuluu. Vaikka omalla mökillä mökkeily harvemmin on pelkkää löhöilyä ja rentoutumista, kannattaa pitää huoli siitä, että paikkoja ja aikaa rentoutumiselle on. Nimittäin viimeistään siinä vaiheessa, kun päivän puhteet on tehty, on aika pysähtyä nauttimaan valoisasta kesäillasta.